Valmennusta työelämän arkeen
Valmennan vankalla kokemuksella ja ammattitaidolla johtamisen, esimiestyön, neuvottelutaitojen ja myynnin kehittämistä. Valmennuksissani yhdistyvät käytännönläheisyys ja liiketoimintalähtöisyys. Tuen asiakkaitani viemään valmennusten oivallukset ja opit käytäntöön saakka. Uteliaisuus ja ratkaisukeskeinen ajattelu ja toimintatapa saavat minut näkemään ympärilläni kehittämisen mahdollisuuksia rajoitteiden sijaan.
Jatkuvassa muutoksessa eläminen luo haasteita johtamiselle ja henkilöstölle. Uskon, että sisäisen muutoksen ymmärtäminen mahdollistaa uuden tekemisen ja luo pohjaa kehittämiselle ja kehittymiselle. Vain sisäisen muutoksen kautta luodaan uutta ja uudenlaisia ajattelumallia, jotka tuottavat parempaa tulosta.
Asiakkaani arvostavat rentoa, innostavaa ja osallistavaa vuorovaikutustyyliäni ja lempeän jämäkkää valmennusotettani. Saan usein kiitosta myös siitä, että teemme valmennuksissa oikeita töitä yhdessä asioita pohtien ja työstäen.
Jatkuva kehittyminen ja uusien asioiden oppiminen ovat osa minua. Uskonkin, että jokaisen työntekijän ja esimiehen henkilökohtaisen kehittymisen kautta myös organisaatiot kehittyvät. Sen lisäksi, että itse haluan jatkuvasti oppia uusia asioita, haluan olla tukemassa muita jatkuvan kehittymisen tielle.